Kaikki teamista onnistuivat Tukholmassa varmaan aika hyvin - niin minäkin! Palautuminen on sujunut myöskin hyvin. Olen koko viikon pyöräillyt, kävellyt ja tietysti venytellyt. Tiistai-aamuna jalkalihakset tuntuivat vielä vähän aristavilta liikkeelle lähdettäessä - sen jälkeen normaalilta. En kuitenkaan ajatellut alkaa juoksuharjoituksia ennen kuin reilun viikon verran on kulunut kisasta.
Kisatunnelma oli mahtava: Ekalla kierroksella ehdin nauttia maisemistakin ja tieysti upean ruotsalais- ja suomalaisyleisön hienosta kannustuksesta. Ei ole ollut samanlaista HCM:ssä Helsingissä. Olin päättänyt ottaa riittävän varovaisesti ensimmäisen kierroksen. Sitähän kaikki asiantuntijat etukäteen muistuttelivat. Siinä sai oikeasti pidätellä itseään. Jalat tuntuivat niin kevyiltä ja oli kova kiusaus lisätä vauhtia, mutta seurasin kellosta ja kilometreistä, että pysyn järkevällä tasolla. Toinen kierros olikin sitten oikeasti kovaa työtä ja pystyin lisäämään vauhtia lopussa 35 km:stä lähtien oikein kunnolla tai ainakin sille tuntui. Jo puolimaratonin jälkeen sain ohitella jatkuvasti ihmisiä. Johtui tietysti paljon siitä, että ihmiset rupesivat hyytymään otettuaan alkupuolen liian lujaa. Toisen kierroksen aikani ei kuitenkaan ollut kuin vajaan 2 minuuttia parempi kuin ekan. No, oikeastihan tämä oli ihanteellinen tasavauhtinen juoksu, mihin pitäisi pyrkiä. Minä tietysti kuvittelin, että parantaisin enemmänkin toisen kierroksen aikaa! "Asiantuntijat" sanovat, että yleensä niin ei kuitenkaan käy maratonilla.
Summa summarun - olen nyt, tutkisteltuani tulosliuskaani kaikkine väliaikatietoineen ja verrattuani sitä myöskin rataprofiiliin, hyvin tyytyväinen tulokseeni 4:43 joka jäi 10 minuuttia tavoitteestani, paljon tyytyväisempi kuin heti maaliin tultuani. Tosin fiilikset juuri Stadionin radalla maaliin tullessa oli mahtavat, tunsin itseni suureksi juoksijakuningattareksi täyden katsomon edessä ja ohittaessani lukuisia kanssakilpailijoita ulkokautta kun he kuhnasivat sisäradoilla.
Ilona, veteraani
5.6.2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hyvä Ilona! Hienosti juostu! Toivottavasti minäkin juoksen yhtä hyvin sitten sinun iässäsi.
VastaaPoista-Marjukka