2.6.2009

Läpi meni, jaloissa tuntuu

Läpihän se meni vaikka harjoittelun osalta välillä tuntui että onko siinä niin järkeä lähteäkään matkaan. Sisulla siitä selvittiin kuitenkin ja aikaisemman kokemuksen perusteella osasi säästellä paukkujakin. Etukäteen ajattelin että 5 h raja on hieman liian kova tässä kunnossa ja näillä massoilla joten ajattelin että 5:30 nyt ainakin pitäisi mennä vaikka hellettäkin oli luvassa.

Maraton sujuikin aluksi ihan kivasti ja huomasin olevani alussa jopa 4:30 jänisten edellä joten päätin vähän hidastaa tahtia joten ekat 10 km menikin ihan järkevää vauhtia. Hieman ennen puolta väliä alkoi krampit iskeä, osasin toki arvata että niitä saattaa tulla. Puolessa välissä aikaa oli kulunut hieman reilu 2 ½ tuntia joten huomasin olevani aikataulussa.

Pian sen jälkeen alkoi kovasti reidet kramppaamaan ja oli pakko kävellä kun hölkkä ei kertakaikkiaan onnistunut. Se oli sitten vuorotellen kävelyä ja hölkkää ja tämä näkyi myös vauhdissa. Lopussa 38 km kohdalla se 6 viikkoa sitten taittunut nilkkakin muistutti olemassa olostaan, onneksi vaan pientä vihlomista eikä liikaa haitannut menoa. Tällä hetkellä se on vähän kipeä mutta sen kanssa pärjää. No onneksi ei tosin estänyt maaliin pääsyä.

Paukkuja jäi kun ei pystynyt jälkimmäisellä puoliskolla kramppian takia juoksemaan joten stadionilla saikin ottaa kunnon loppukirin ja fiilis olikin mahtava, selkiä tuli vastaan :D loppuaika, netto 5:24 ja osia ja olen ihan tyytyväinen kun huomioi kaikki olosuhteet jne. Jospa taas iskisi pieni harjoitteluinto päälle niin ehkä ensi vuonna uudestaan, ja mieluummin ihan toisenlainen aikakin tähtäimessä, kenties.

-Matti O

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti