Tänään askel tuntui kevyeltä ja meno kohtuullisen mukavalta. Ensimmäinen lenkki tukkoisen nenän ja kevätflunssan jälkeen Talin maisemissa toi hyvän mielen. Polvikaan ei vihoitellut suuremmalti.
Uutta juoksuasua oli ilo testata treeniolosuhteessa. Nonamen tekstiilit ovat ylittäneet odotukseni. Takki oli juuri sellainen kuin juoksutakin kuuluu ollakin- kevyt, hengittävä ja joustava. Trikootkin tuntuivat hyviltä, vaikka Niken Dryfitin jälkeen trikoo tuntuukin erilaiselta. Merkkifriikille tekee hyvää saada vaihtelua ja todeta, että myös muut merkit toimivat. Liian helposti valitsen aina samoja merkkejä kuin aina ennenkin: Asicsin lenkkarit, Niken juoksutrikoot, yms.
Lenkin jälkeen rentouduin katsoen TV:n kenties laadukkainta urheiluohjelmaa, Sportmagasinetia. Urheilujournalismin helmi tarjoili tänään mm. hienon henkilökuvan taustavaikuttajasta, hiihdon maajoukkueen huoltomiehestä Reino Holckista. Televisioon tarvittaisiin lisää näitä positiivisia ja syvällisiä urheiluohjelmia, jotka kannustaisivat ihmisiä liikkumaan ja toisivat urheilijoiden arkea lähemmäksi meitä kuntoilijoita. Ohjelmia, jotka rohkaisisivat ihmiset lenkille tiistai-iltanakin töiden ja opiskelupaineiden keskeltä.
-Päivi-
12.5.2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti