15.5.2009

Testin tuloksia

Täytyy vielä fiilistellä keskiviikkoa, kuntotestin tulosluentoa. Aiemmin ei ole vastaavaa testiä tullut tehtyä, ja oli kieltämättä hienoa kuulla omasta kunnosta enemmän varsin spesifiä tietoa. Tulokset vaikuttivat yllättävänkin positiivisilta - tavoiteaika 3,5h näyttäisi ainakin maitohappojen sietämisen perusteella olevan suositeltava.

Myös omien pitkien lenkkien vähäisyys näkyi hyvin tuloksissa - peruskuntoa tulisi vielä kehittää, jotta tasapainoinen kokonaisuus säilyisi. Jopa mahdollinen koulusta aiheutuva työkuorma näkyi normaalissa maitohappopitoisuudessa.

Täytyy sanoa, että itse vakuutuin mittausmenetelmästä. Ei välttämättä olisi lainkaan huono ajatus ottaa tavaksi mittausten tekemistä vaikkapa kerran vuodessa - oman kunnon pitkäaikaisseuranta voisi olla varsin mielenkiintoista :)

Tänään rauhalliselle ja pitkälle peruskuntolenkille!
Pyry

4 kommenttia:

  1. Minustakin tällaisten tulosten saaminen on aivan luksusta ja varsinkin, kun oma kunto oli hieman kasvanut puoli vuotta sitten tehdyistä mittauksista, haluaa parantaa entisestään! tavoiteaikasi vaikuttaa huimalta, tsemppiä siihen!Itsekin sain yllättävän kovan ennusteen. Taidan silti katsoa sykettä enemmän, kun on kuitenkin ensimmäinen maratonkoitos.

    VastaaPoista
  2. Mulla kaikki ovat vain haukkuneet tavoitteen (3:30) heikkoutta muihin aikoihin / harjoitusmääriin nähden, mutta TesKu ainakin on sitä mieltä, että maratonvauhti on juurikin tuo 4.55/km. :)

    -Kosti

    VastaaPoista
  3. Ennen viime maratonia, HCM 2007:ää kävin silloinkin Jääskeläisen testissä ja ennuste piti tosi tarkasti paikkaansa. Kiva fiiliksen ja itseluottamuksen se antaa, että joku ns. analysoi datan perusteella, että kuntosi riittää tähän ja tähän vauhtiin. Mutta pitää se vielä sen lisäksi sitten juosta toteen...;)

    Tosi mielenkiintoista on seurata omaa kunnon kehitystä testin kautta. Viime testin teimme Miian, Pertun ja Jaakon kanssa maraskuussa. Aloitin silloin juuri juoksemaan perheenlisäyksen jälkeen. Kyllä puolessa vuodessa voi tapahtua aika paljon! Aerobinen kynnysvauhti oli parantunut lähes 2 min, 7:55 --> 6:00. Mutta toki täytyy sanoa, että kunnon kanssa lähdettiin ei nollasta vaan -20 asteen pakkasesta liikkeelle..;) Joten vastaava parannus jo hyväkuntoiselle ei ihan helposti tulekaan. Voisin kyllä tehdä seuraavan taas vuoden kuluttua.

    Olin jo päättänyt ennen Jääskeläisen manauksia, että en ota koko sykemittaria painamaan mukaan matkalle. Nyt voisin tehdä takinkääntötempun ja seurailla hieman ekan 20km sykkeitä ja säätää vauhtia sen mukaan.

    Kiitos testin järjestäjille kovasti, tämä testi tuli tosi hyvän hetkeen!!!

    - Maija

    VastaaPoista
  4. Hei Maija,

    Huomasin vanhasta tulosluettelosta, että me ollaan juostu HCM 2007 melko samaan tahtiin :) Vaikea uskoa, että kuntosi olisi pudonnut tuon maratonin jälkeen pakkasen puolelle...

    -Marjukka

    VastaaPoista