7.5.2009

Parempia aikoja odotellessa

Flunssa voi olla sitkeässä. Nyt jo yli kaksi viikkoa olen herännyt joka aamua hädin tuskin henkeä saaden. :P En ole siis voinut juosta kahteen viikkoon. Röhästä ja köhimisestä huolimatta päätin eilen osallistua kuntotestiin. Yllätyksekseni juoksu kulki oikein mainiosti. Olin tosin varautunut siihen, että en testauspaikalta omin jaloin kävele pois, mutta testi olikin selkeästi mukavampi kuin odotin. Tosin olisin ehkä halunnut revitellä enemmän, kun olin siihen jo kerran valmistautunut - ehkä vain lähdin liian rauhallisesti liikkeelle. Mielenkiinnolla odotan kuitenkin tuloksia, koska en ole koskaan aiemmin tehnyt vastaavanlaista "tieteellistä" kuntotestiä, jossa mitataan maitohapon muodostumista suorituksen aikana.:D

-Pekka-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti