10.5.2009

Paavon HCR

Helsinki City Runista kolma viikkoa Tukholmaan. Siis loistava mahdollisuus kovalle reenille ja kisakunnon testaamiselle. Tavoitteenani oli 1:35 alitus, jota lähdimme Kostin ja Larin kanssa porukalla raastamaan. 2km kohdalla aikaa oli kelloni mukaan kulunut 8min ja risat, joten päätin antaa Kostin mennä omaa "reipasta" tahtiaan. Larin kanssa vedettiin samaa matkaa tästä eteenpäin. 10km kohdalla aikaa oli kulunut 45min - Larin selkä oli jo karannut... Loppumatkasta jäin hieman kilometrivauhtitavoitteestani ja maalissa kello pysähtyi aikaan 1:37:17. Tulos oli pieni pettymys, mutta maratontavoitteelleni (3:30 alitus) HCR lupaili joka tapauksessa ihan hyvää.

Tänään kävin juoksemassa 30min palauttavan lenkin ja päälle kunnon venyttelyt. Nyt on todella hyvä fiilis :)

Onnittelut kaikille HCR:än selättäneille ja tsemppiä harjoitteluun!

-Paavo

15 kommenttia:

  1. Sä saat sitten vetää Tukholmassa, ettei vauhti karkaa käsistä tai jaloista. :D

    Tosin veikkaan, että olisin eilen hyytynyt joka tapauksessa lopussa, kun jalat sammahtivat (flunssan jälkivaikutuksiin). Olipa ainakin hyvä haistella vauhtia seuraavaa puolikasta varten (tavoite 1.24).

    -Kosti

    VastaaPoista
  2. Tukholmassa mennään sitten porukassa.. Miettinyt jos sitä uskaltaisi juosta alle 3:25! :D Vauhti oli kuitenkin puolikkaalla mukavan reipasta. Ehkä sitä olisi vielä "muutaman kilometrin" jaksanut.

    Katsotaan miten sitä kerkiää tässä vielä kuntoa kehittää, tosin taitaa tulla aika vastaan.

    -Lari

    VastaaPoista
  3. Pakko kysyä teiltä HC(R)-juoksijoilta, millä sykkeillä te juoksette puolikkaan ja/tai maratonin? Itse olen viime vuosina tuijottanut sykkeitä aivan liikaa, pelkäen että nousevat liian korkealle.

    Kuntotestin palautetilaisuudessa saanen jonkinlaisen vastauksen miten korkealle uskallan sykkeitä päästää, mutta olisi hauska kuulla miten ammattijuoksijat tekevät. Spekuloitiin nimittäin HCR:n jälkeen porukalla miten paljon ajassa 1:30 puolikas / 3:00 maratoni oikeasti sattuu. :)

    -Peggie

    VastaaPoista
  4. En ole oikeastaan tuijottanut sykkeitä harjoitellessa, enkä siten kisoissakaan, mutta joskus kovalla lenkillä mittasin keskisykkeeksi noin 180. Tämäkin on vain jonkinmoinen arvio tietysti.

    Kisassahan sykkeellä ei sinänsä ole mitään väliä - antaa mennä vaan! Muhun ei sattunut syke eikä vauhti, vaan matka. :)

    -Kosti

    VastaaPoista
  5. Minä en ole edes koskaan mitannut sykettä kilpailun aikana. Ehkä on parempi, ettei tiedä... Sain joskus juoksukaverilta neuvon, että kisa pitää aina juosta niin kovaa, että tuntuu pahalta. Sitä olen tähän asti pyrkinyt noudattamaan ja melko hyvin on toiminut. Nyt ensimmäistä kertaa lähdin liikkeelle vähän kevyemmin ja yritin kiriä lopussa, mutta tulos ei ollut yhtä hyvä kuin mihin olen pystynyt tuolla pahalta tuntuu -taktiikalla. Taidan siis seuraavalla kerralla lähteä taas tarpeeksi kovaa liikkelle.

    -Marjukka

    VastaaPoista
  6. Viittasin siis edellisessä kommentissa puolimaratonin juoksemiseen. Maratonia en pysty juoksemaan sellaista vauhtia, että jo alkumatka tuntuisi pahalta.

    -Marjukka

    VastaaPoista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. En oo itsekään juuri koskaan käyttäny sykemittaria silloin kun lappu on ollu rinnassa. Virhe tai peliliike - en tiedä..

    Maraton on kuitenkin jo niin raaka matka, että se täytyy oman hataran kokemukseni mukaan aloittaa riittävän rennolla vaudilla. Sitä legendaarista "rennon reipasta". Eli jos ennen puoliväli joutuu vähänkin pinnistelemään tietyn kilometrivauhdin säilyttämiseksi niin lopussa voi olla varma, että jengi vetää vilkku päällä ohi oikeelta ja vasemmalta..

    Kait se oikee vauhti liittyy siihen miten happi riittää lihaksissa. Jos happoja alkaa jo alussa kertyä, niin ei ne sieltä reisistä mihinkään siinä maratonin aikana enää häviä. Siinä mielessä viime viikon testitulokset ovat kullan arvoisia ja ehkä itsekin pitäs ottaa mittari Tukholmaan mukaan. No ehkä keskiviikon jälkeen oon vähän viisaampi..

    -Paavo

    VastaaPoista
  9. Kiitos teille kommenteista! Ehkäpä sitä uskaltaa tänä vuonna painaa vähän kovempaa Tukholmassa, jos ei heti alusta niin ainakin toisella kierroksella.

    -Peggie

    VastaaPoista
  10. Hcr:llä keskisyke 184, viime vuonna Hcm:lla taisi olla keskisyke 170.

    Sykemittari yleensä aina mukana, mutta en kauheasti sitä matkan varrella tuijota. Vauhdin pyrin pitämään sillä tasolla, että lihaksille riittää vielä happea, eikä näin ollen tarvitse alkaa maitohappojen kanssa painimaan.

    Fiilispohjalta kisan aikana, jälkeen päin on mukava sitten dataa pyöritellä! :D

    -Lari

    VastaaPoista
  11. Kun nyt Lari mainitsit tuon datan pyörittelyn, osaisitko neuvoa, minkälainen juoksutietokone kannattaa hankkia, jos on innokas keräämään dataa? Olen kotona saanut miehen vihdoin innostumaan juoksusta, mutta lenkille ei voi lähteä ennen kuin tarpeellinen elektroniikka on hankittu. Itse en oikein osaa asiaan ottaa kantaa, kun en ole mittareita juurikaan lenkillä käyttänyt.

    -Marjukka

    VastaaPoista
  12. Itselläni on ollut käytössä Suunnon T3c. Ei tässä mallissa mitään kummenpia ominaisuuksia ole. T3c mittaa keskisykkeen, maksimin, TE-luvun (kertoo harjoitusvastuksen), ja ajan. Mahdollista myös asettaa sykerajat ja mittari taitaa tallentaa 15 lenkin tiedot.

    Matkan pituuden mittaan yleensä kevyenliikenteen reittioppaalla (kevytliikenne.ytv.fi). Tosin omistan kyllä myös GPS-paikantimen, joka pystyisi mittamaan matkan pituuden ja nopeudet jne, mutta tulokset välillä "hieman" harhaan johtavia :D Tämä paikannin siis toimii yhteydessä Suunnon sykemittarin kanssa.

    Juoksutietokoneista varmaankin tuo Polarin rs200 voisi olla ihan kätevä. Ei tosin henk.koht. kokemusta.

    Suunto on enemmän kello, jossa on sykemittari, kun taas Polar on sykemittari, missä on kello :D

    -Lari

    VastaaPoista
  13. Meikäläisellä on kans kunnon mittarin hankinta edessä. Parhaalta vaikuttava vaihtoehto on mielestäni Garmin Forerunner 405. Samassa paketissa gps ja kaikki mahdolliset sykemittarin toiminnot. Tolla pystyy esimerkiksi seuraamaan kilometrivauhteja lenkillä ja näkemään tarkan kilometrimäärän ja kuljetun reitin tietokoneelta lenkin jälkeen. Vähentää jälkispekulointia huomattavasti esimerkiksi suunnistusreenin jälkeen :) Itsellä tosin ei ole henk koht kokemusta ko laitteesta, mutta "isot pojat" ovat kovasti kehuneet. Google kertoo tarvittaessa lisää ja Lontoosta saa nykyisellä punnan kurssilla tilattua ihan järkevään hintaan.

    -Paavo

    VastaaPoista
  14. Forerunnerista on julkaistu juuri uudempi versio 405CX. Ja sitten myös vähän monipuolisempi 310XT, jota ei taida vielä mistään saada. Kohderyhmänä esim. triathlonistit.

    Vähän nuo eri valmistajien laitteet taitavat olla eri filosofioiden mukaan tehtyjä, ja eri valmistajat ovat hyviä eri asioissa. Esim. Polar sykkeen mittauksessa, ja Garmin gps-ominaisuuksissa. Suunnossa haittaa vähän se, että paraskin malli (t6) on jo jotain 5-6 vuotta vanha. Vähän vaan tehty face-liftiä ja lisäilty podeja. Mutta esim. reitin tallennus ei Suunnoilla onnistu.

    - Esko

    VastaaPoista