Aivan mahtava uutinen, että saadaan kaikki ensi viikolla Jääskeläisen kuntotestaus! Itse olin samassa testissä viime marraskuussa, kun päätös ensimmäiselle maratonille lähdöstä varmistui mielessä. Sain sieltä evääksi sykerajat, joita olen orjallisesti noudattanut treeneissäni. Melko orjallisesti pyrin myös noudattamaan saamaani treeniohjelmaa peruskuntokaudellani. Nyt olen ottanut ohjat enemmän omiin käsiin ja lisännyt kovempaa treenaamista hieman. Vauhtilenkkejen aikana olen juossut voittopuolisesti vain jonkin verran aerobisen kynnyksen yläpuolella sen sijaan, että olisin hiponut anaerobisen kynnykseni rajaa. Toki vetotreeneissä syke nousee, mutta muuten olen vauhtilenkeilläkin juossut yleensä vain n.145-150 sykkeellä. Oma anaerobinen rajani on 162. Sen seurauksena vauhtikaan ei ole ollut mikään älyttömän huima...Nyt on hiki kihonnut otsalleni ja mieleen tullut, että olisiko sittenkin pitänyt vetää kovempaa enemmän...En osaa yhtään sanoa, mitä vauhtia voisin realistisesti juosta maratonilla, n.9 km tunnissa tuntuu mahdolliselta, mutten tiedä. Jääskeläiseltä toivoisinkin kovasti selkeää ennustetta siitä, mitä vauhtia mun kunnolla kannattaa juosta ja mitä aikaa tavoitella. Olisi kovin ikävää, jos eka maraton menisis vauhdin takia pieleen tai jos sitä pitäisi jännittää...
Onko teillä kellään mitään hyviä vinkkejä oman ajan ennustamiseen ja sopivan vauhdin määrittelemiseen?
Miia*
2.5.2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei välttämättä mitään hyviä vinkkejä, mutta optimistisen ennusteen antavat Yasso-800:t: 10x800m (400m hölkkäpalautus välissä), ja näiden kasisatasten keskiarvo pitäisi olla maratonaika.
VastaaPoistaToinen vaihtoehto on laskea arvio McMillanin Running calculatorilla jonkin lyhemmän matkan perusteella (taas hyvin optimistinen).
Sitten on vielä tossu.comin sivuilta tällainen taulukko:
35.00 1.17.15 2.52.00
36.00 1.19.30 2.58.00
37.00 1.21.45 3.04.15
38.00 1.24.00 3.10.30
39.00 1.26.15 3.16.45
40.00 1.28.30 3.23.15
41.00 1.31.00 3.29.30
42.00 1.33.00 3.36.00
43.00 1.35.15 3.42.45
44.00 1.37.30 3.49.15
45.00 1.40.00 3.56.00
46.00 1.42.15 4.02.45
47.00 1.44.30 4.09.30
48.00 1.46.45 4.16.30
49.00 1.49.00 4.23.30
50.00 1.51.30 4.30.30
51.00 1.53.45 4.37.30
52.00 1.56.00 4.44.45
53.00 1.58.15 4.51.45
54.00 2.00.30 4.58.00
55.00 2.03.00 5.06.30
56.00 2.05.15 5.14.00
57.00 2.07.30 5.21.30
58.00 2.09.45 5.29.00
59.00 2.12.00 5.36.30
60.00 2.14.30 5.44.15
-Kosti
Taulukossa siis ajat järjestyksessä: 10km ½-maraton maraton.
VastaaPoista-Kosti
"...ja näiden kasisatasten keskiarvo pitäisi olla maratonaika."
VastaaPoistaNiin, eli siis, ne kaikki kasisataset pitäisi yrittää juosta aika samoihin aikoihin, hyytymättä viimeisilläkään vedoilla. Ja jos ne pystyi juoksemaan esim. keskimäärin neljässä minuutissa, sen pitäisi ennakoida mahdollista neljän tunnin aikaa maralla.
McMillanin laskuri:
http://www.mcmillanrunning.com/mcmillanrunningcalculator.htm
Saattaa tosiaan antaa vähän turhankin kovia aikoja. Niin kisatuloksiin kuin lenkkivauhdeiksikin. En ole sivustoihin sen kummemmin tutustunut.
Näitä arviointitapoja on monia. Ja lopullinen tulos riippuu tietty myös omista ominaisuuksista. Vaan jos useampia laskureita katsoo, niin varmaan saa ainakin jonkinlaisen kuva asiasta.
Ja ekalla maralla ei tietysti kannata muutenkaan olla liian tiukka aikatavoitteiden kanssa...
- Esko
Joo, ei ehkä kannata ihan liian tarkka olla noiden aikojen kanssa. Mullakin ensimmäinen mara edessä, ja tällaisia aikoja 10km:n tuloksella povaillaan:
VastaaPoistaMcMillan: 3:07:20
Tossu.com: 3:23:15
Tavoite: 3:30:00
Veikkaisin, että Yassot antaa kaikkein optimistisimman arvion, mutta en ole vielä niitä kokeillut.
-Kosti
Alku ainakin kannattaa ottaa iisisti. Siellä on kaikennäköistä kohkaajaa, jotka vetelee pitkin pusikkoja porukasta ohi alkumetreillä ja näitä yleensä sitten kuskaillaan lanssilla himaan loppumatkasta. Kannattaa lähtee omaa suunniteltua vauhtiaan ja pysyä siinä vaikka muut tekisi mitä. Matkaa kyllä riittää kiristää sitten lopussa, jos paukkuja riittää.
VastaaPoistaIte tyräsin viime vuonna just tän homman kanssa, kun ei ollut mitään hajua mikä olisi oikeasti ollut sen päivän kuntoon sopiva vauhti. Loppumatka sitten olikin mitä oli...
Tsemppiä treeneihin!
-Teemu
Alku voi olla Tukholmassakin hyvinkin ruuhkaisaa, eli ei välttämättä pääse edes hirvittävän kovaa, varsinkin jos lähtee viimeisistä karsinoista. Samoin ruuhkaa voi syntyä juomapisteillä jne.
VastaaPoistaMutta alun jälkeen pian tulee mahdollisuus omaan vauhtiin ja reitti on niin väljä, että vaikka matkalla on tuhansia ja tuhansia juoksijoita ja hölkkääjiä, niin kyllä sinne mahtuu omaa vauhtia etenemään.
- Kirsi
Sen verran jäi ensimmäisestä maratonista opin että missään nimessä ei kannata lähteä jänisten perään alussa. Vaikka juoksinkin vain Helsingissä, jänisten perässä oli semmoinen ryysis ettei juoksemisesta todellakaan voinut sanoa nauttivansa. Mielummin lähtee vaikka vähän hitaampien jänisten eteen juoksemaan. Ohittelemaan pääsee sitten loppumatkassa helpommin.
VastaaPoista-Tuomas H