Kostin HCR

Uskomatonta tuskaa, mutta sitä vartenhan tätä touhua tehdään. Tämä tuska oli välillä fyysistä, välillä hyvinkin henkistä. Seuraavaksi joitain makupaloja Helsingin raitilta.

0-5km: Asetuimme Larin ja Paavon kanssa hiukan palelevin jäsenin ehkä noin 400-600 henkilön taakse lähtökarsinassa. Olin valinnut asukseni omat caprihousut ja Aalto-juoksupaidan. Pojilla oli ajatuksena lähteä peesaamaan minua, mutta jostain syystä jalkani kulkivat tänään, jopa hiukan flunssaisena, melko rivakasti. Kahden kilometrin kohdalla (ajassa 8:10) ohitettuamme kymmeniä juoksijoita Lari ja Paavo päättivät rauhoittaa menoa ja jäivät suosiolla vauhdistani. Harmi sinällään, mutta seurattavia selkiä riitti vaanittavaksi... Vitosen kohdalla huomasin pisteleväni edelleen aikamoista haipakkaa (20:30), eikä missään tuntunut miltään.

5-10km: Tässä vaiheessa matkaa juoksin junaradan vierellä, ja ympärillä olevien juoksijoiden joukko oli hyvin siedettävän kokoinen (koko matkalla, alkua lukuunottamatta, ei ollut mitään ruuhkaa). Nyt matka alkoi jo tuntua jäsenissä, mutta olin kiinnittänyt silmäni edessäni olevaan selkään, jonka voimin 10km taittui ajassa 41:30. Vauhtileikki oli siis hiukan rauhoittunut, mutta edelleen kovaa. Juomapisteellä koitin heittää nestettä suuhuni, mikä onnistui melko heikosti vauhdissa.

10-15km: Juoksun rasitukset alkoivat jo todella tuntua. Kovapäisenä pidin itseni kuitenkin saman sedän ja hänen selkänsä takana (vaikka välillä jäinkin 10m, kuroin eron pienellä vauhdinlisäyksellä nopeasti kiinni - tämä saattoi myös viedä voimia). Vielä ei kuitenkaan tuntunut mitenkään ylivoimaista väsyä, vaikka jalat alkoivat muuttua veteläksi. Tämän osuuden loppupuolella oli Huopalahdessa osuus, jossa vastatuuli oli suorastaan murhaavaa, ja olin täysin valmis heittämään pyyhkeen kehään. 15km taittui kuitenkin vielä rohkaisevasti ajassa 1:02:30.

15-20km: Tästä osuudesta muistikuvat ovat hyvin rajalliset... Ensin heti 15km:n kohdalla alkoi useimmille tuttu "pistos", jonka sain ns. poistettua rauhoittamalla hiukan vauhtia => 16. kilometri sujui vielä ihan kohtuullisessa vauhdissa. Pian alkoivat kuitenkin todelliset tuskafestivaalit: jaloista loppui kaikki energia. En vain pystynyt raastamaan niin kovin, että vauhti olisi lähennellyt alkuvauhtia. Selkiä alkoi mennä ohi (yhteensä tällä pätkällä varmastikin 50-100). Tuskailin mielessäni, että tähän taisi kaatua tämä juoksu (olin ollut 1.27-1.28 vauhdissa tähän asti). 17km:n kohdalla olevalle juomapisteelle pysähdyin lähes täysin, söin hiukan banaania ja join rauhassa - yritin kerätä itseni viimeisille neljälle kilometrille, jotka kylläkin tuntuivat yhtä pitkältä kuin mitä olin tähän mennessä lasketellut. Takaraivossa jyskytti myös tieto siitä, että pojat takana olivat lähteneet 1.35-vauhtiin, josta Lari oli uhannut loppukirillä tulla rinnalleni ja ohi. 20km:n kohdalla yleisössäkin joku tokaisi minut nähdessään, että tuossa alkaa olla jo todellista raastoa. Kilometriaikoja en jaksanut enää päässäni laskea (kellossani ei ole sekkaria).

20-21,1km: Pystyin yllätyksekseni kiristämään vauhtia monen kilometrin tuskailun jälkeen (näin tuska pysyi siis samana kuin aiemminkin). Viimeisessä ylämäessä juuri ennen Stadikkaa olin taas melkoisen loppu, mutta stadionin portin kohdalla otin "hurjan" loppukirin, jolla ohitin noin viisi muuta raastajaa. Ilokseni myös erään, jota alussa olin seurannut reilut 5km - ei ollut helppoa enää hänelläkään. Pääsin kuin pääsinkin maaliviivan yli ja hymyilin, vaikka aika jäi tavallaan pettymykseksi (tavoite kyllä täyttyi).

Loppuaika (brutto/netto): 1:30:36/1:30:23.

Lähes tasan vuodessa kehitystä tuli siis reilut 14min (1.44.30 vuosi sitten paremmassa kelissä ja hiukan paremmalla reitillä). Siinä mielessä en ole pettynyt.

Vasta kotona huomasin, että hienoon valkoiseen Aalto-paitaan oli tullut ikävä veritahra (luultavasti hakaneula oli hiertänyt). No, onneksi niitä on kaksi.

-Kosti, väsynyt mutta onnellinen