27.5.2009

Kokemus tuo varmuutta

Muistikuva seitsemän vuoden takaa. Tukholmalaisen hotellin respa. Pari kaverusta napsimassa maltolitkua pullosta, banaaneja, ennen reissua keitettyä riisiä purkista. Ja näkemässä päiväunia ruisleivästä (ainakin se malton latkija - pussinloppu on muuten vieläkin jossain kaapissa). Mahassakin vähän kiersi. Edessä toinen maraton. Samaan aikaan porukassa mukana ollut vähän kokeneempi maratoonari marssi hotellin ravintolaan syömään pihviateriaa.

Lopputulos. Ravintolaan mennyt kaveri juoksi helteisessä Tukholmassa ennätyksensä, ensi kertaa alle 3:30. Ne pari muutakin kaveria kyllä paransivat jollakin minuutilla ennätystään, mutta ajat olivat melkein tunnilla hitaammat.

Muistikuva vuoden takaa. Pari kaverusta oli taas Tukholmassa, tällä kertaa vuosien varrella oli kertynyt muutama mara lisää. Laivalta talsittiin paikalliseen hotelliin syömään tuhti ja monipuolinen aamupala, kutakuinkin kaikkea mitä tarjolla oli. Lopputulos. Taaskin helteisessä Tukholmassa kaksi uutta ennätystä. Toinen kavereista juoksi ensi kertaa alle 3:30.

- Esko

P.S. Ruotsin TV 4 kuvaa maratonin suorana televisioon. Viimevuotinen maratonohjelma löytyy edelleen netistä ja on ihan mukavaa seurattavaa haastatteluineen ja taustoituksineen. Siitä vain tunnelmaa kohottamaan:

http://anytime.tv4.se/webtv/?progId=625574

(Jos joku onnistuu ohjelman tallettamaan kokonaisena ja alkuperäisellä laadulla, voisi vinkata minullekin.)

Lisäksi kannattaa tutuillekin lähettää lähettää Universal Sportsin nettiosoite. Universal Sports nimittäin lähettää maratonin suorana internetissä. Tämän nyt kaikki tietysti tiesivätkin kun se kerran maratonin kotisivuilla lukee, mutta ihan vaan jos joltakulta oli mennyt ohi silmien...

http://www.universalsports.com/marathon

Tsemppiä! Vi träffas på torget.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti