Olen tässä porukassa ensikertalaisten joukossa. Kokeilunhalu ajoi tekemään ratkaisun maratonista, sillä en ole mikään himourheilija tai suhtaudu liikuntaan mitenkään tiukkapipoisesti. Liikun siis fiilispohjalta. Nyt keväällä liikuntaan on tullut päätöksen myötä lisää tavoitteellisuutta, mutta en osaa sanoa olenko treenannut hyvin tai huonosti maratoniin nähden, ensikertalainen kun olen. Tavalliseen kevääseen verrattuna olen pidentänyt juoksumatkaa parituntisiin lenkkeihin silloin tällöin, mutta vasten tavoitteitani en ole vieläkään aloittanut kunnollista säännöllistä venyttelyä. Esimerkiksi jooga toimisi hyvin juoksijan kroonisen jalaston takakireyden lievittämiseen.
Olen juossut ehkä 3-4 vuotta säännöllisen epäsäännöllisesti, kesäkaudella aina enemmän. Juoksu lajina sopii minulle erityisesti siksi, että se ei ole aikaan tai paikkaan sidottua. Toisin kuin niin monessa tekemisessä juokseminen on siitä helppoa, että siinä tarvitsee vain juosta. Juoksu edustaa minulle myös yksinoloa ja omien ajatusten tutkailua. Kun juoksu kulkee parhaimmillaan, tunnen samaa vapautta kuin joskus kesätyön palkkapäivänä ensimmäisen kesäauton ratin takana; tankki oli täynnä bensaa ja tie auki seuraavat 500km minne vaan.
Olen aina suhtautunut vieroksuen kaikenlaiseen urheiluvarusteluun ja kiltisti juoksin pari vuotta jollakin sisäpelilenkkareilla. Kunnes sitten orastava polviongelma sai ostamaan kunnon lenkkarit, jolla polviongelmatkin hoituivat. Sittemmin opin itsestäni juoksijana lisää hankkiessani sykemittarin ja seuratessani kellon syketilastoja treenikerroista. Juoksukuteita hankin myös vuosi sitten. Sateessa juokseminen on kieltämättä erilaista läpimärän painavan puuvillahupparin ja hengittävän juoksutakin kanssa. Varusteluvastarannan kiisken asema on menetetty.
Koko valmistautumisprojektini on hyvä kokeilu tavoitteellisen liikunnan puolesta. Arveluttavia asioita on kaksi: Juoksu on minulle vahvasti yksilölaji ja en ole järin innostunut ajatuksesta, jossa me kanssajuoksijat väistelemme toisiamme 18500-päisessä ruuhkassa. Toisaalta huolellinenkin valmistautuminen on viime kädessä alisteinen olosuhteille, jossa polvet, flunssa, liiallinen spagettitankkaus tms. asia estää osallistumisen tai johtaa suorituksen keskeytymiseen. Siksi yritänkin pitää mielessä, että tärkeintä on matka, ei päämäärä.
Saara
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tukholman maraton on siitä ihmeellinen tapahtuma, että siellä ilonen mieli ja yhteisöllisyydentunne tarttuu myös meihin erakoituneisiin omien ajatusten tutkailijoihinkin. Vaikka ruuhka Tukholmassa saattaakin tuntua pelottavalta ajatukselta, kanssajuoksijoiden väistelystä aiheutuva harmi on mielestäni aika mitätön ongelma siihen kannustukseen nähden, josta Tukholman kadulla voi nauttia.
VastaaPoistaOma kokemukseni on, että Tukholmassa maaliin pääseminen juoksijamassan keskellä juosten on huomattavasti helpompaa kuin esimerkiksi Mikkelin maratonilla, jossa juoksuseurana on suurimman osan matkasta vain ne jo moneen kertaan ajatellut omat ajatukset.
Onnea matkaan, ruuhkassa on mukava juosta!
-Marjukka