Tässä on toinenkin veteraani

Sain kutsun tähän melkoiseen Tukholmaan lähtijöiden joukkoon yllätyksekseni. Olenhan ollut jo seitsemän vuotta poissa TKK:n leivistä - TKK:n Seniorina. Yhteydet eivät ole katkenneet kuitenkaan korkeakouluun - ovat vain muuttuneet vapaa-ajan hyödyntämiseksi TKK:n opiskelijoille, henkilökunnalle ja Senioreille tarkoitetuissa kuvioissa Otahallissa! Hyviä henkilösuhteita on edelleen monia.
Loppukesästä 20008 sanoinkin maratonkaverilleni, että olisi kiva tietää kuinkahan moni korkeakoulusta lähtee Tukholmaan ja onkohan siellä mahdollisesti myös joukkuekilpailu. No asia jäi siihen - lupauduin vain mukaan entisten työtoverieni keräämään pieneen porukkaan. Antti Kivioja järkkäsi kaksi hyttiä (kahdeksalle hengelle). Näistä kaksi paikkaa on varattu kannustajamatkaajille - nimittäin minun ja ystäni miehille.

Blogikirjoituksia lukiessani osui todella silmääni kun eräs 45-vuotias nainen puhui veteraaniudestaan. Tässä porukassa taidan olla voittaja kun tuohon lisätään vielä parisenkymmentä vuotta!

Minun urheiluhistoriani on lyhyesti: Koko aikuisikäni olen harrastanut ns. hyötyliikuntaa kulkemalla omin jaloin ja pyörällä Helsingin seudulla kaikkialle. Katsoin jo nuorena, että 10 km säteellä kulkiessa Helsingissä ja Espoossa on nopein kulkuneuvo polkupyörä. Mikään urheilijatyyppi en todellakaan kouluaikana ollut - aina napit vastakkain liikunnan opettajan kanssa. Jumpissa aloin käydä työväenopistossa 60-luvun lopulla. Hölkkää Laakson metsissä aloin harjoittaa noin 30-kymppisenä, mutta muutamassa vuodessa kyllästyin. Nyt vain voin todeta, että en juossut riittävästi endorfiinin ja riippuvuuden kehittymiseksi.

Eläkkeelle pääsy sai ajattelemaan, että mitähän nyt kun en voi lähteä pyörällä (n. 7 km) töihin kesät talvet. Liikuntapäällikkö yllytti Länsiväyläjuoksuun ja aloin harjoitella. Siitä pitäen olen juossut säännöllisesti. Mutta se ei kuitenkaan korvannut aamupyöräilyä. Ihaniin herätyskellottomiin aamuihin kehitin yksinkertaisen systeemin: Lähden aamulla aamiaisen valmistettuani, mutten tietenkään syötyäni, ainoastaan vesilasin nautittuani kävelylenkille! Se ei todellakaan ole pitkä, mutta aivan ehdoton päivän avaus - parikymmentä minuuttia milloin mihinkin suuntaan ja aina säästä ym. riippumatta! Näin on tapahtunut lähes vuoden jokaisena päivänä. Eli kävelykilometrejäkin vuodessa kertyy ihan itsestään.

Juoksu on ollut myöskin ympärivuotista. Syksy- ja keskitalvella pitkät lenkit ovat jääneet lyhyemmiksi. Kuitenkin olen pyrkinyt juoksemaan 3 kertaa viikossa tai joka toinen päivä. Ja niinhän siinä käy: jos olet juoksematta 2 päivää, tulee huomattavan levoton olo.

Hirmuisia aikoja en voi tietenkään itseltäni odottaa, mutta Helsinki City Maratonissa olen ollut 2004, 2005 ja 2006 - joka kerta aika on parantunut noin 20 minuuttia. Vuosi sitten liityin monien veteraaninaisten pyyntöjen jälkeen lopulta veteraaniurheiluliittoon, josta seurasi se, että olen vuoden 2008 aikana osallistunut virallisiin kilpailuihin aika kovien tyyppien kanssa, mutta henki on ollut hyvä pukuhuoneissa hauskaa, vaikka en pystykään mihinkään huippusuorituksiin. Joukkuekisoissa olen kuitenkin ollut avuksi!

HCM:ään lopetin osallitumiseni kun minulle ei löytynyt enää ikäni mukaista sarjaa. Tämä on tietenkin epäurheilijamaista. Ehdotin kyllä järjestäjille parikin kertaa, että naisille voisi sentään olla samat sarjat kuin miehille, mutta ei. Tukholmassa on sarja minulle.

Jatkan nykyhetken harjoittelusta kirjoittamista ensi kerralla - nyt on kiiruhdettava Otahallin jumppaan.

Ilona Sandman, Seniori