Olin viime viikolla pitkästä aikaa kokonaisen viikon juoksuttomana. Viimeksi näin kävi alkuvuodesta, kun olin pahan flunssan kourissa pari viikkoa. Viime viikon juoksuttomuuden olen jo selittänyt itselleni moneltakin kannalta morkkista välttääkseni: viikkoa edeltävänä sunnuntaina olin elämäni ensimmäisellä 35km lenkillä (eksyttiin hieman reitiltä...). Sitten heti maanantaina jouduin lähtemään hki-vantaan ensimmäisellä aamulennolla työmatkalle, jolta palasin vasta yöllä (hyvä, ettei sääriin iskenyt veritulppa!). Töitä riittii torstaihin asti niin paljon, että tuskin ehti nukkua. Kuka sitä sitten torstaina olisi jaksanut juoksemaan lähteä, varsinkaan, kun oltiin juuri hankittu tuliterät hybridipyörät...Pyörällä sentään lähdin reippaasti kauppareissulle! Viikonloppu hurahtikin sitten Turussa ja sunnuntaina nollasin koko viikon nukkumalla miltei koko päivän... Nyt on kuitenkin uusi uljas viikko. Eilen aloitin taas juoksemisen intoa täynnä. Nyt en voi enää jättää yhtäkään treeniä väliin! Viimeisen kuukauden ajan olen juossut n. 60 km viikossa, mikä on ollut melkoinen tehostus aiemmasta n.40 km viikossa. Nyt ajattelin päivittää määrää vielä ylöspäin 70 km viikossa. Tätä ohjelmaa ehdin tehdä vielä 3 viikkoa. Katsotaan, miten naisen käy...Vappua ei voi ainakaan ihan perinteisissä merkeissä viettää! Salakavala tämä kevät on ollut monessakin mielessä. Ensinnäkin nyt viikon tauon jälkeen pitäisikin yhtäkkiä riisua puolet juoksuvaatteista, ettei tule lämpöhalvausta kesken lenkin! Olin jotenkin ajatellut, että tätä aurinkoista kevätvaihetta kestäisi melko kauan ennen maratonia, mutta nyt olen kauhukseni huomannut, että salakavala kevät on tehnyt tepposet ja maraton on todellakin vain muutaman viikon päästä...Nyt vaan mieletön tsemppi päälle, vaatteet pois ja nauttimaan täydellisistä treenikeleistä :)
Miia*
28.4.2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Itsekin olen tehostanut harjoittelua maaliskuun 150km:stä (35km/vko) huhtikuun tähänastiseen 285km:iin (70km/vko). Tämä ei ole tarkoittanut mitään vauhdin vähennystä, vaan päinvastoin kovenemista. En enää missään kelissä juokse muuta kuin shortseissa ennen lokakuuta. ;)
VastaaPoista-Kosti "300 tähtäimessä" Takala
Sitä on tosiaan kuukausi enää aikaa. Siis aivan loistava aika vetää kunnon paniikit, eiköstä juu? ;)
VastaaPoistaJa kun katselee blogia vajaa viikko taaksepäin, niin sieltähän sitä löytyykin mainio tilaisuus kasvattaa niitä viikko/kuukausikilometrejä ihan lähipäivinä. Olettaen, ettei päivätyö osallistumista estä. :)
- Esko
Roomalaisen ja juutalaisen kalenterin mukaan viikko alkaa sunnuntaista ja päättyy lauantaihin. Jos käytän tätä viikon määritelmää eurooppalaisen kalenterin sijasta, saan minäkin tällä viikolla 40 km täyteen: sunnuntain Länsiväyläjuoksu 17 km + huominen Wappuaaton puolimaraton 21 km (+ muutamat lämmittelykilometrit) = 40 km. Päivittäisen pyöräilyn ansiosta 40 km riittää minulle mainiosti, kun harjoittelen maratonille. Näillä kilometrimäärillä ei tietenkään voi paljon kehuskella. Siksi nostankin hattua teille, jotka pystytte juoksemaan 70 km viikossa!
VastaaPoista-Marjukka
Joo, kyllä on ihan uskomattomia kilometrimääriä kaiken kaikkiaan monilla maratonjuoksijoilla. Mutta niin se on, että niitä pitää olla alla, että jalat sitten kestävät.
VastaaPoistaItse en pääse alkuunkaan moisiin määriin, ja turvaan pyöräilykilometreihini, kuten jotkut muutkin, ja kuten olen ennenkin tehnyt.
Tsemppiä harjoitteluun kaikille!
- Kirsi
Ei 70 kilometriä per viikko ole kuitenkaan mikään edellytys, että maratonin pystyisi juoksemaan. Toisille riittä huomattavasti vähempikin harjoittelu.
VastaaPoistaItselläni kertyi tämän kuukauden aikana juoksukilometrejä 115 ja mielestäni se on riittämiin.
En usko, että kilometrien määrä ratkaisee loppupeleissä, koska palautumisella ja levolla on kanssa suuri merkitys, kun tarkasttellaan kehittymistä juoksina. Näin ainakin omalla kohdalla :)
-Lari