Varsinainen maratonharjoittelu alkoi tammikuun lopussa kun otin ohjelmaan taas "pitkät lenkit". Aloitin 17 km:stä. Pitkien lenkkien väli oli aluksi 12 päivää. Väliä olen pikkuhiljaa lyhentänyt ja lisännyt aikaa ja kilometrejä. Kaksi viimeistä lenkkiä olen tehnyt vain viikon välein. Ne olivat 21 km. Alkupuolen lenkistä olen yrittänyt juosta tavoiteltua maratonaikaa hitaammin ja loppupuolen tavoiteltua aikaa hieman nopeammin. Mm. tämän ohjeen sain entiseltä työtoveriltani ja tutkijalta, joka on aktiivinen monipuolinen juoksija ja urheilija. Hän on tukenut minua neuvoillaan alusta asti.
Kuinkahan moni teamista osallistuu Länsiväyläjuoksuun? TKK:laisethan ovat perinteisesti osallistuneet korkeakoulun maksamina. Se on varmaankin sopiva harjoitus pitkäksi lenkiksi. Tosin se rankka kun kuitenkin yrittää alittaa tai ainakin päästä samaan tulokseen kuin viime vuonna. Toivottavasti huomiseksi suunnittelemani pitkä lenkki on hyväksi. Ajattelin tehdä sen vain 16 km:ksi, jotten rasittaisi itseäni liikaa ennen kilpailua.
Jouduin myöskin vihdoin antamaan periksi ja aloittamaan heraproteiinilisäravinteen nauttimisen. En ole ollut näistä juomista ym. ikävänmakuisista litkuista ollut kiinnostunut. Lääkärini sai kuitenkin minut vihdoin uskomaan, että en pysty korvaamaan proteiinikatoa lihaksista ilman näitä tuotteita. Kokeilun aloitin siis eilen ja viikossa minun pitäisi huomata tulokset! Toivotaan parasta.
Jatketaan keväisiä harjoituksia. Pöly on kyllä haittana.
Ilona, TKK:n alumni ja Seniori
20.4.2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Minäkin aion osallistua Länsiväyläjuoksuun. Pidetäänhän taas edellisten vuosien tapaan TKK:n mainetta yllä ja tuodaan joukkuevoitot kotiin!
VastaaPoista-Marjukka
Pieni kysymys heräsi...
VastaaPoistaLainaus: "Jouduin myöskin vihdoin antamaan periksi ja aloittamaan heraproteiinilisäravinteen nauttimisen. En ole ollut näistä juomista ym. ikävänmakuisista litkuista ollut kiinnostunut. Lääkärini sai kuitenkin minut vihdoin uskomaan, että en pysty korvaamaan proteiinikatoa lihaksista ilman näitä tuotteita."
Oliko tähän jokin erityinen (lääketieteellinen?) syy tai oletko esimerkiksi vegetaristi? Tavallisesta monipuolisesta ruoasta pitäisi kyllä saada aivan tarpeeksi proteiinia, sikäli kun vähänkin katsoo mitä suuhun laittaa. Kasvisruokavalion kanssa voi joutua olemaan tarkempi, muttei se silloinkaan varsinainen ongelma ole. Papuja, pähkinöitä ja soijaa vaan sopivasti aterioihin niin proteiinin tarvekin täyttyy.
Heran (ja malton, hiilareihin) käyttö on toki aika vaivatonta. Ja melko halpaakin, riippuu mitä ostaa.
Mutta ei se proteiini halutessa paljon ruokanakaan maksa. Jos ei ole allerginen, yksi edukkaimmista lähteistä on maito. Litra rasvatonta maitoa sisältää jo yli 30g proteiinia. Purkillinen raejuustoa, ja siinä oli toinen reilu 30 grammaa. Kevyen naishenkilön päivätarve tulikin tyydytettyä jo pelkästään noilla ruoilla. Urheilun harrastajan nyt tietysti sopii saada proteiinia vähän enemmänkin kuin gramma/painokilo päivässä, mutta kun sitä saa ainakin vähän melkein ruoasta kuin ruoasta, ei tavallisen kuntojuoksijan normaalisti mikään pakko ole jauheita käyttää.
- Esko
"Jouduin myöskin vihdoin antamaan periksi ja aloittamaan heraproteiinilisäravinteen nauttimisen. En ole ollut näistä juomista ym. ikävänmakuisista litkuista ollut kiinnostunut. Lääkärini sai kuitenkin minut vihdoin uskomaan, että en pysty korvaamaan proteiinikatoa lihaksista ilman näitä tuotteita."
VastaaPoistaEi em. jauheita tarvitse aina nauttia samanlaisina juomina. Netistä löytyy vaikka miten paljon hyviä reseptejä. Esimerkiksi rainbow omena-kaneli valmispuuro + reilusti maustettua hera80 ja vähän maitoa lusikalla sekaisin ja maun mukaan mikroon tai ei. Jokatapauksessa paljon maukkaampaa kuin hera+vesi. =)
http://www.pakkotoisto.com/vbulletin/showthread.php?t=17285 huono ei ole tuokaan - melko energiapitoista tavaraa tosin.
- Jason