Ensimmäinen maratonini koittaa Tukholmassa 30.5.2009. Olen aina harrastanut jotain (pelannut jalkapalloa, heittänyt moukaria yms.), mutta juoksuharrastukseni alkoi keväällä 2007. Tuolloin tuli tarve alkaa treenata ihan vain heinäkuussa koittavan intin cooperin takia. Koska olin täysin rapakunnossa (2500m) ja kaikkialla oli puhetta varusmiesten kunnon romahtamisesta, päätin näyttää, että myös minä pystyisin mahdollisesti joskus rikkomaan mahdottomalta kuulostaneen, jopa maagisen kolmen tonnin rajan.
Aloin käydä kuuden, joskus jopa kahdeksan kilometrin lenkillä 2-3 kertaa viikossa. Vähitellen juoksu helpottui, ja fiilis oli aivan loistava, kun pystyin ensimmäistä kertaa hölkkäämään/matelemaan 10km yhteen menoon kesäkuun alussa. Tasainen lenkkeily jatkui, ja heinäkuun suuri hetki päättyi tulokseen 2800m, mikä oli enemmän kuin uskalsin odottaa.
Armeijan aikana treenaus jatkui säännöllisesti, ja ehdinkin vuoden aikana käydä koluamassa samaa varuskunnan 7,6km lenkkipolkua noin 60 kertaa. Tämän lisäksi olin vuoden 2008 helmikuussa ottanut tavoitteekseni saman vuoden Helsinki City Marathonin välitavoitteen ollessa ½-maraton Lappeenrannassa. Näiden voimasta aloin harjoitella entistä enemmän, ja kilometrejä kertyikin mukavasti aiempaan nähden maaliskuusta kesäkuuhun (143, 102, 224, 150). Toukokuun ½-maraton sattui kevään aurinkoisimmalle päivälle (+20 astetta), mikä innosti juoksemaan tuolloin käsittämättömältä vaikuttaneen 1.44. Kesäkuussa pääsin yrittämään uudelleen kuntoisuuslomaa, joka maagisesta 3k-rajasta varusmiehille myönnetään. Olin tässä välissä juossut omalla ajallani jo kaksi cooperia, edellisenä syksynä (2930m) sekä kuukautta aiemmin (3100m), mikä antoi tietynlaista varmuutta siihen, että loma olisi tulossa. Vielä kun juoksuun sattui juuri sopiva kirittäjä, tuo kesäkuinen cooper oli siihenastisen juoksu-urani kovin saavutus - pystyin juoksemaan kaksi mailia ja lähdin juhannuslomalle päivää aiottua aiemmin.
Tiesin asenteeni olevan kunnossa, kun vielä intin viimeisellä viikolla lähdin aamulla kello 07:45 takomaan mainitsemaani tuttua lenkuraa. Ajatuksena oli kasvattaa juoksukilometrit pysyvästi yli 200km/kk heinäkuusta (ja kotiutumisesta!) alkaen. Heinäkuun puolivälissä suunnitelmat kuitenkin alkoivat murentua, kun lonkkani ei enää kestänyt juoksua. Seurauksena oli HCM-osallistumisoikeuden myynti. Tämä kiusallinen vaiva piti mielen matalana seuraavat puoli vuotta, eikä itse asiassa ole vieläkään päästänyt otteestaan. Kuitenkin pidin kuukausikilometrit jonkin verran yli sadassa kipujenkin kanssa ja juoksin pari hölkkäkisaa, joista toisessa tuli vuoden paras suoritus: 10km/41min.
Kaikesta huolimatta otin riskin ja ilmoittauduin Tukholmaan. Talvella 2008-2009 vain yksi viikko jäi vaille juoksukilometrejä, vaikka vaikeuksia olikin milloin missäkin jalan osassa. Jouluna lenkillä tuli jopa hiihtäjiä vastaan. Talven mottona olikin: "Mitä huonompi keli, sitä kovempi mies." Ajatuksena oli, että kesällä kulkisi entistäkin kovemmin, kun on ensin treenattu talven lumessa ja loskassa märillä kengillä ja palelevin raajoin. Taktiikka näyttäisi toimineen, sillä kevään ensimmäiset juoksut paljaalla asfaltilla ovat olleet jalkavaivoja lukuunottamatta ruusuilla tanssimista, ja huhtikuu on lähtenyt täysillä käyntiin (100km jo täynnä). Vuoden ensimmäinen cooperikin tuli pyyhkäistyä kevään tavoitteen mukaisesti tulokseen 3240m.
Tästä varsin lyhyestä kahden vuoden juoksuhistoriastani kehkeytyi lyhennettynäkin melkoinen tarina, joten täytyy ottaa osaa niiden puolesta, jotka ovat näin pitkälle lukeneet.
-Kosti Takala
Kipeillä jaloilla juokseminen on aina vähän riski, ainakin jos ei ole varmuutta siitä mikä on vialla. Jotkin vaivat ovat vain epämukavuustekijöitä, toisten huomioimatta jättäminen voi taas johtaa koko harrastuksen loppumiseen. Ilmeisesti mistään ihan hirveän vakavasta ei ole kyse, kun noinkin pitkään on kuitenkin voinut harjoittelua jatkaa.
VastaaPoistaTavoitteita?
- Esko A.