Innostuin tässä viikonlopun aikana pohtimaan otsikossa esitettyä pähkinää. Taustalla oli, ei suinkaan mieltymykseni eksistentialistisiin kysymyksiin, vaan yleiset arkielämän juoksijalle asettamat haasteet.
Uskon edustavani monella tapaa tämän blogin keskivertokirjoittajaa ja -lukijaa. Meillä monella on jokin päivä- tai muu työ, säännöllisesti edellytettäviä akateemisia punnerruksia sekä ainakin vilpitön pyrkimys edistää ystävyys- ym. suhteitamme ja läheistemme parasta. Toisinaan näiden kaikkien yhdistäminen systemaattiseen juoksuharjoitteluun voi tuntua lähes mahdottomalta.
Suurin osa joutuu ja haluaakin preferoida juoksun sijasta välttämättömämpiä aktiviteetteja. Toisaalta maratonille tähtäävällä juoksijalla saattaa todella ilmestyä se kuuluisa vanne otsanauhan kohdalle, jos harjoitukset jäävät pitkäksi aikaa väliin. Kestävyysjuoksussa kun mitään ei saa ilmaiseksi ja harjoituskilometrien puute maksetaan lopussa kalliisti.
Olen monena vuonna Helsinki City Marathonilla miettinyt perimmäistä suhtautumistani juoksemiseen. Kärjen vauhdin tuntuessa tappavan kovalta mielen täyttää väkisinkin kiitollisuus siitä, että juoksemista ei tarvitse tehdä sentään työkseen. Kaikesta maratoniin liittyvästä hurmoksesta huolimatta päällimmäiseksi jää ajatus juoksun jälkeen odottavista elämän hyvistä asioista.
Samaa ajatusmallia soveltaen täytyisi koettaa muistaa, että kaverin polttariohjelmalle, huonekalukaupoissa ravaamiselle ja harjoitustyön vääntämiselle uhrattu juoksuton viikonloppu ei ole suinkaan morkkiksen aihe (maailmanlopusta puhumattakaan) vaan elämää itseänsä. Sitä hyvää, joka odottaa ainakin toivottavasti maalissa jokaisen juoksun jälkeen.
Ensi viikkoon uusin voimin.
- Tuomas Tikkanen
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Luulisin, että elämää on.
VastaaPoista-Marjukka
Mä olen nyt pyhittänyt tämän kesän juoksemiselle, enkä pysty oikein muuta ajattelemaan - vaihtoehtona olisi istua tietokoneella (mitä nyt jo teen kiitettävästi, vaikka juoksen 5-6h viikossa). Suhtaudun aina kaikkeen aivan tosissani, ja osaan kyllä vaatia itseltäni suorituksia. Tosin löysään nyt hiukan ruokavaliota, kun tavoite täyttyi (5kg/10vko).
VastaaPoista-Kosti "never-had-a-life-never-gonna-get-one" :)
Maratoonareihin taitaa mahtua aika paljon meitä, jotka suhtautuvat useimpiin tekemisiinsä enemmän tai vähemmän tosissaan. Siksi on varmaankin vain hyvä, että Tuomas muistuttaa meitä muun elämän tarpeellisuudesta :)
VastaaPoista-Marjukka
Kolmen pienen lapsosen äitinä mietin aina silloin tällöin, että onko tässä mitään järkeä. Siis kun molemmat vanhemmat juoksee 4-6 kertaa/vko (eri aikaan tietysti), niin jotta pitäisikö iltaisin ja vkonloppuisin tehdä muutakin kun juoksennella... Mutta toisaalta saa siitä sitä alkuvoimaa ja purettua stressiä. Aina kuitenkin lenkiltä (kovankin jälkeen tai varsinkin silloin) tulee takaisin pirteempi mamma. Kun saisi sosiaalisen elämän yhdistettyä paremmin vielä lenkkeihin, eli kaikki kaverit nyt juoksemaan!
VastaaPoista- Maija