Kevättalvella tarjoutui tilaisuus ilmoittautua Tukholman maratonille, joten ajattelin että mikä jottei. Maratonin juokseminen on jo vuosia ollut ajatuksissa, mutta syystä tai toisesta ei ole tullut lähdettyä. Muita matkoja olen hölkkätapahtumissa juossut, ja tähän asti pisin juoksulenkki on Pirkan hölkän 33 km. Joku sanoi, että Pirkan hölkkä vastaa vaativuudeltaan maratonia, reitillä kun on runsaasti mäkeä, mutta tiedä tuosta sitten. Tästä voin antaa oman arvioni Tukholman jälkeen.
Eilen ja toissapäivänä lenkkeilin nätissä kevätsäässä.Toissapäivänä piti tehdä lyhyt puolen tunnin kirmaisu, juoksinkin tunnin. Eilen piti lähteä ainakin tunnin lenkille, joka jäi 40 minuuttiin. Mutta eipä haitanne koska olen tällainen fiilispohjalta urheilija.
Talven reeniohjelmaan on kuulunut paljon hiihtoa, ja juoksu on jäänyt vähemmälle. Talvella tuli hiihdettyä sekä Finlandia- että Pirkan hiihdot. Finlandia meni aikas kevyesti ja fiilis oli hyvä koko matkan, Pirkassa kilometrit etenkin välillä 30-60 kilometriä taittuivat hyvin nihkeästi. Muuten Paloheinän ladut ovat tulleet hyvinkin tutuiksi.
Huomaa lenkillä käydessään, että kevät on tullut, niin paljon muitakin lenkkeilijöitä ulkona näkyy. Iltarastikausi on myös osaltani aloitettu, vaikka lähiömetsien ulkopuolelle ei ole vielä päästykään. Kaikista mieluiten juoksenkin kartta kädessä.
- Jenni Uusimaa
16.4.2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti