Tukholma saa siis kunnian olla ensimmäisen maraton-kokemuksen antaja allekirjaittaneelle. Pari vuotta sitten ei maratonin juokseminen olisi voinut vähempää kiinnostaa vaikka sen suosio on tuntunut kasvavan vuosi vuodelta. Toinen vuosikymmen menossa kamppailulajien parissa ja juoksu on aina ollut sitä pakkopullamaista aerobista oheisharjoittelua joka on korvattu vaikka pyöräilyllä jos suinkin mahdollista. Reilu vuosi sitten kaikki muuttui kun vasemman polven ristiside napsahti poikki judoharjoituksissa.
Tammikuussa 2008 asuin Tokiossa ja lääkäri ilmoitti että pääsen leikkaukseen vasta huhtikuun ensimmäinen päivä. Sillä välin sain urheilemisen mahdollistavan tuen polveeni (kuulemma baseball pelaajatkin ovat pellanneet kauden loppuun samaisella vammalla). Juoksu olikin lähes ainut urheilu muoto mihin polvi oli tarpeeksi stabiili. Lääkäri kehoittikin juoksemaan paljon jotta leikkaukseen mentäessä jalan lihakset olisivat hyvässä kunnossa. Tästä motivoituneena alkoivatkin joka aamuiset aamulenkit. Mikä mahtava tapa juokseminen onkaan tutustua uuteen ympäristöön (olin juuri muuttanut uuteen kaupunginosaan)!
Leikkauksen jälkeen tunnollinen jalan kuntoutus palkittiin elokuun alussa luvalla alkaa kevyt lenkkeily. Voi sitä nautintoa kun pääsi taas hölkkäämään ulos raikkaaseen ilmaan (aikaisiin aamulla vähemmän pakokaasua ilmassa). Kevyt aloitus tarkoitti sitä, että aloitin päivän joka aamuisella 15 minuutin hölkällä viikon verran. Tästä eteenpäin joka aamuinen hölkkä kasvoi 5 min./vko tahdilla kunnes 1.5 h tuli täyteen ja aamutoimet juoksuineen alkoivat viemään liikaa aikaa päivästä. Ratkaisuksi löytyi aamulenkki kotoa koululle (23km) kolmesti viikkoon. Säästyihän siinä tehokkaasti 40 minuutin junamatkakin.
Vuoden vaihteessa palasin Suomeen ja joku kavereistani nosti maratonin puheeksi. Miksipä ei? Juoksustahan olikin näin salakavalasti muodostunut jo harrastus kuntoutuksen sijaan. Tämä polku vie nyt kohti Tukholmaa ja uutta juoksukokemusta.
-Samuli Räsänen
8.4.2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti